Hallittu johtokaaos – kurkistus suljettujen ovien taakse


Kirjoitin aiemmin, kuinka nostin olohuoneen tv-tasona toimivan Bestå-kokonaisuuden seinälle
Lupasin myöhemmin paljastaa myös, mitä ulkoapäin erittäin simppelin tason sisältä paljastuu. 
Paitsi että olen vannoutunut kodinhengetär, löytyy musta edelleen myös se elektroniikkafriikki puoli, 
josta tuskin koskaan pääsenkään eroon. 

Viime huhtikuussa tänne muutettuani pohdin blogissa perusteluja videotykin hankinnalle. Esille nousi 
muun muassa videotykin yksinkertaisuus. Liität siihen mitä liität, se on pelkkä näyttö. Se on poissa 
silmissä kun et sitä tarvitse. Vaikka tykin hinta hirvittää vieläkin ja siitä taisi tulla tämän asunnon 
arvokkain esine, en ole katunut hetkeäkään! Tykin ja käytettävän medialähteen (tietokone, pleikkari 
jne.. ) käynnistymiseen ja valitsemiseen menee ehkä sen vajaan minuutin verran taulutelkkaria 
pidempään, mutta onko sillä sitten jotain merkitystä? Ohjelman päätteeksi sammutan tykin. 
Minusta on huvittavaa, miten usein telkkari on kuin kattovalaisin - se käynnistetään hämärän tullen 
ja suljetaan nukkumaan mentäessä, katsottiin sitä sitten tai ei. Näin meillä oli, kotona kun asuin. :D

Palataan aiheeseen. Tv-tason sisälle olen rakentanut omiin tarpeisiini soveltuvan mediakeskuksen. 
Koska taso on seinässä kiinni ja haluan pitää johdot piilossa, piti sitä hieman tuunailla. Lokeroiden 
väliseiniin ja osaan hyllyistä porasin reilun kokoiset reiät, jotta johtojen lisäksi ilma pääsee kulkemaan.



Ensimmäisestä lokerosta ylähyllyltä löytyy medialähteet PS3 (1) ja Apple TV (2). Ensimmäisellä 
hoidan Bluray(&3D)-leffat ja toisella Netflixin ja videovuokraamon. Apple TV on mahdottoman 
näppärä jokapäiväinen pikkulaite, jonka käytettävyys on aivan huippua! Sen ohjaus onnistuu myös
 i-laitteiden kaukosäädinohjelmalla. :)

Supran laadukkaat HDMI-kaapelit tehdään Ruotsissa. Etenkin pidemmillä vedoilla (tässä tapauksessa 
10m) alkaa kaapelin laadulla olla oikeasti väliä, joten parhaan kuvan saamiseksi ja ikäviltä 
yllätyksiltä välttyäkseen kannattaa niihin muistaa panostaa! 

Genelecin aktiivikaiuttimissa on kaksi sisäänmenoa. Toinen sisäänmenoista on yhdistetty Sonos 
Connect -yksikköön (3). Näin monihuonekuuntelussa ei tarvitse käynnistää vahvistimia, vaan 
kaikki hoituu itsestään ja musiikki soi heti. 

Alahyllyltä löytyy ensin tason alle asentamieni ledinauhojen RGB-audio-ohjain (4). Ohjaimen 
RF-kaukosäätimestä saa valittua monta eri ohjelmaa: tietyn värin kirkkaussäätöineen, värin 
vaihtumisen kirkkaus- ja nopeussäätöineen, väristä toiseen liukumisen nopeussäätöineen tai 
audio-ohjauksen. Audio tuossa tarkoittaa, että ledit saa vilkkumaan myös musiikin tahdissa 
ohjaimen sisäisen mikrofonin tai äänisisääntulon avulla. Ledinauhat ja ohjaimen tilasin 
oululaisesta Ledtek.fi-kaupasta, suosittelen! 

Tällä alueella oli ainakin kesällä useamman kerran sähköt poikki joko huoltotöiden tai ukkosten 
takia. Virtapiikkien varalta on todellakin syytä varautua suojaamalla arvokkaimmat laitteet 
ylijännitesuojilla. Alahyllyn möhkäle on UPS-akku (5), joka ylijännitesuojan lisäksi tarjoaa 
kriittisille laitteille (tässä tapauksessa videotykki ja varmuuskopiolevyt) jonkin aikaa varavirtaa 
sähkökatkon sattuessa. Näin kaikki laitteet saadaan sähkökatkosta huolimatta sammutettua oikein. :)



Toisen oven takaa paljastuu Harman/Kardonin kotiteatterivahvari, joka on pre-outeista kiinni 
etukaiuttimien toisessa sisäänmenossa. Leffakäyttöä varten löytyy vielä takakaiuttimet. 

Pleikkarin ja Apple TV:n lisäksi tykkiin on liitetty myös työpisteen uskollinen iMac, joka hoitaa 
tässä kokoonpanossa digiboksin virkaa. Voisin väittää, että tykin kanssa macci tupladigitikulla on 
huomattavasti kätevämpi kuin perinteinen tallentava digiboksi. Ohjelmien ajastaminen käy kätevästi 
tässä muun ohessa. Macci herää itsestään, tallentaa ohjelman ja lopuksi menee takaisin nukkumaan. 



Vahvistimen omat tuulettimet eivät lähes umpinaisessa tilassa riitä, vaan jouduin poraamaan kaapin 
pohjaan reiän isommalle kotelotuulettimelle. Tuuletin on kiinni vahvistimen switched-pistokkeessa
 ja käynnistyy näin aina vahvistimen mukana.

Oikealla näkyy ainoa tason ulkopuolelle tuleva virtajohto. Eikä sekään näy ellei lattialla ryömi. ;)
Hain tänään töistä maalipurkin ja huomenna sutaisen tuon tukipuun vielä valkoiseksi. 



Luukut kolme ja neljä on varattu takalle. Takan säiliö ylettyy reilut kymmenen senttiä kaapin sisälle. 
Alahylly on niin sanottu romuhylly, kaikki ylimääräinen tungetaan sinne kunhan ovet pysyy kiinni. :D



Viides eli viimeinen lokerikko on varattu verkkolaitteille. Langattoman verkon tässä huushollissa
 luo Applen vanhanmallinen Airport Extreme (1). Tukiasemaan on liitetty vieressä makaava 
varmuuskopiolevy (2), jolle kaikki Macit tekevät langattomasti ja automaattisesti tunneittain 
varmuuskopiot. Kolmas palikka on monihuonemusiikkijärjetelmän kulmakivi Sonos Bridge (3),
 joka luo SonosNet-verkon, johon zonet eli langattomat Sonos-yksiköt eri huoneissa yhdistävät. 

Alahyllyllä yksinään seisoo D-linkin Raid-1 mediapalvelin, jossa on kaikki paikallinen mediasisältö, 
kuten tv-tallennukset ja elokuvat. Kuten kuvasta näkyy, "leffahyllyä" tähän kämpään tuskin on 
tarvetta rakentaa.. :D Netin suoratoistopalvelut on mun kohdalla ottanu voiton, eikä leffoja tule 
levymuodossa enää ostettua. Poikkeuksena on 3d-leffat, joista viimeksi taisin katsoa upean Avatarin! :)
Vinkkinä voin sanoa, että nuo Samsungin 3d-lasit ovat huomattavasti edullisemmat kuin tähän tykkiin 
tarkoitetut Epsonin omat lasit. Silti täysin yhteensopivat!


Pöydän pintaan porasin reiät vielä kaiuttimien johdoille. Reikä on sen kokoinen, että tarvittaessa
 siitä saa hyvin mahtumaan myös vaikkapa pöytävalaisimen pistokkeen.

Kysykää ihmeessä jos jokin mietityttää, vastaan mielelläni. Haluaisin myös kuulla, 
jos jollain muulla sattuisi olemaan blogissaan vastaavia postauksia. :)

Mukavaa viikon jatkoa! - A

18 comments:

  1. Sun blogisi toimii tällä hetkellä sellaisena insipaation lähteenä, ettet uskokkaan! Olen innokas sisustaja ja pitkään olen yrittänyt etsiä suuntaa, joka miellyttäisi sekä minun, että mieheni silmää, pitäähän tuon ukonkin viihtyä kotona ja tuntea se omakseen. Nyt löytyi ratkaisu miehen elokuva harrastuksen tuomiin ongelmiin, eli miten saadaan tuo olohuoneen johtoviidakko fiksusti piiloon. Beståt löytyy jo, eli seuraavaksi rohkeasti vain tuunailemaan kaappeja seinälle! Kiitos insiroivasta blogista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! On aina mahtavaa kuulla jos blogistani on ollut apua! :)

      Delete
  2. Olen kyhäämässä samanlaista settiä, hieman eri kokoonpanolla ja pienemmillä Geneillä. Toimivatko laitteet laatikon ovien läpi, vai onko ovi aina auki kun laite käytössä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vahvarin luukku pitää avata, muiden kauko-ohjaus toimiikin sitten eri tekniikoilla. Ajattelin hankkia vielä sellasen parinkympin infrapunatoistimen niin ei tarvii sitäkään avata.

      Delete
  3. Todellakin, mikä inspiraation lähde. Aamukahvia juodessa selasin monta postausta taaksepäin. Tyylikästä. :)

    ReplyDelete
  4. Mikä videotykki sulla on? :) Ite oon kans suunnitellu sellasen hankkimista samankaltaiseen tilaan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Videotykki on Epsonin TW8100, loistava kapistus! :) Ja suosittelen kyllä videotykkiä! Kämpästä kannattaa kuitenkin löytyä tavallinen telkkarikin, ellei olkkaria saa pimennettyä tarpeeksi päivällä tai jos on tapana vain nopeesti vilkasta vaikkapa säätiedotus.

      Delete
  5. Tosi hyvännäköistä! Olen nyt kolmisen vuotta seuraillut blogiasi ja aina vaan paranee. Todella tyylikäs koti sinulla (:. Piti kuitenkin kysymäni että mikä ikean bestå kokonaisuus on kyseessä tv-tasonasi? En löydä ikean sivuilta vastaavaa ja olisin harkitsemassa itselleni samantyylistä tv tasoa (: Toinen kysymys liittyy kylpyhuoneen allaskaappiin, aivan mahtavan näköinen, mitä merkkiä (:?
    Kiitos ja jatka samaan malliin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho! Kiva että olet pysyny mukana niin pitkään, vaikka blogin tyyli onkin melkosesti muuttunut. :D

      Tv-taso koostuu kahdesta 120cm ja yhdestä 60cm pitkästä osasta, joiden korkeus on 38cm. Ovet ovat korkeakiiltovalkoset. Jos haluaa tasoonkin kiiltoa niin voi ostaa parillakympillä lasikannen siihen, näyttää tosi kauniilta! Voin kyllä ihan suositella, varsinkin nyt kun nostin tuon seinälle ja tuin hyvin niin ei kyllä heilu mihinkään! Lattialla noin pitkä taso ei mulla oikeen toiminu kun laattalattia ei ole ihan suora, ts. kamala säätäminen jalkojen ja ovien kanssa. Ja kun vielä usein piti jotain johtoja vetää tai muuten huoltaa niin eihän siitä tullu mitään, aina piti säätää uudestaan. :D ( Tässä linkki 120cm osaan http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80102151/#/60134049 )

      Allaskaappi on itse asiassa myös ikeasta, Godmordon-sarjaa! :D yllätyin itsekin kun löysin tuon! Tykkään valtavasti vetimettömistä ura-ovista!

      Kiitos sulle ja toivottavasti tästä nyt oli jotain helppiä :)

      Delete
  6. Hei, osaisitko neuvoa tietämätöntä. Onnistuisiko seuraavanlainen: Apple TV -> (toslink -kaapeli ->) sonos connect (muuntaisi digitaalisen äänen analogiseksi) -> genelec kaiuttimet? Tarkoituksena olisi saada ääni suoraan ATV:ltä Geneihin mahd. laadukkaasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sonos Connectissa on ainoastaan optinen äänenULOStulo, joten suoraan siihen ei AppleTV:tä saa, vaan väliin tarvitaan DAC eli muunnin, joka kääntää digitaalisen signaalin analogiseksi. Dacci kannattaa sitten kytkeä jo suoraan Genelecceihin, sillä Sonos välissä voi luoda viiveen kuvan ja äänen välille. Sun tapauksessa voisi kuitenkin olla parasta joko kierrättää ääni television kautta Geneihin tai hankkia av-vahvistin, johon AppleTV:n ja muut lisälaitteet saa kätevästi kiinni.

      Delete
  7. Kiitos upeasta blogista. Mitä nuo LED-valot kustansi ja kertoisitko mitä kaikkea pitää hankkia jotta saisi vastaavat

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kustannukset oli jotain viidenkympin ja satasen välimaastosta, muuntaja oli omasta takaa. Väriä vaihtaviin ledinauhoihin tarvitaan itse RGB-nauha, RGB-ohjain ja nauhan wattimäärään sopiva tasavirtamuuntaja.

      Delete
  8. Upeeta, tuutko tekemään meille saman ja monta muuta viimeistelyjuttua? :)

    ReplyDelete
  9. On kyllä komeen näkönen! Ollaan kans hommaamassa samanlainen taso ja olis tarkotus piilottaa kaikki härpäkkeet sinne sisälle. Olis yks kysymys liittyen noihin läpivientireikiin mistä oot vetäny piuhat, eli minkälaisella terällä sait tehtyä siistit reiät? En haluais kovin mielelläni tuhota heti uutta tasoa vääränlaisella terällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! Johdot kulkee osastolta toiselle kaapin takareunassa. Porasin n.40-millisellä kuppiterällä. Eihän sen tuolla kaapin sisällä niin väliä ole miten rosoista jälkeä tulee mutta tuolla terällä ainakin tuli tosi siistiä.

      Delete