Hylly seinän sisään! // Pientä keittiöremppaa


Keittiön hylly on valmis! Oli siinä kyllä työtäkin, varsinkin kun kirkaan valon takia ei pinnassa voi 
olla ainuttakaan virhettä. Inspiraatio tähän tuli varmaankin vanhojen kivitalojen paksujen seinien tai 
tuuletushormien sisään rakennetuista hyllyköistä, joita olen nähnyt ympäri nettiä aina silloin tällöin. 

Tuo seinä on ollut aina tyhjillään, ehkä siksikin kun se on niin lähellä ruokapöytää ettei siihen uskalla 
mitään ulkonevaa kiinnittää. Nyt saatiin siis hyötykäyttöön tuokin tila! Yksi painava syy hyllyn 
rakentamiseen oli myös saada tuo kaiutin sekä muutama useimmin käytettävä kodinkone paikalle, 
jossa ne eivät ole tiellä eikä niitä tarvitse siirtää käyttääkseen. Lokerot on siis mitoitettu niin 
tehosekoittimen kuin vaikka tuon leivänpaahtimenkin mentäviksi. Jokaisessa lokerossa on myös 
läpiviennit sähkölle, joten koneet saavat olla aina paikoillaan. Ja tärkeintä, johdot piilossa! ;)

Hylly tuo keittiöön vähän uutta särmää ja kauempaa katsottuna se sopii hyvin oviaukon jatkoksi 
rikkomaan seinää. Valaistus on onnistui myös hienosti, sillä se ei ole laisinkaan liian kirkas ja 
pysyy hyvin lokeron sisällä. Leffan ajaksi pimennetyssä kämpässä suunnistaa hyvin jääkaapille 
hyllyn valossa eikä se tuolla seinällä häiritse lainkaan elokuvan katsomista. Tarvittaessa valoa 
pystyy kuitenkin kaukosäätimestä säätämään.









Hylly on samassa linjassa keittiön valaisimien ja ruokailuryhmän kanssa. 



Hyllyssä on siistit rosteriset läpiviennit, jotka sopivat kaikenlaisille johdoille. 
Hyllyn taakse vaatekaappiin asensin pistorasiat piiloon katseilta.






Tämänlainen projekti tällä kertaa! Hyllyn sisältö tulee varmasti vaihtelemaan fiiliksen mukaan. 
Koloon mahtuu hyvin esimerkiksi tuo valokirjain, pino lehtiä tai kirjoja, keittiövaaka, pari kasvia
 tai vaikka astioita esille. :)

- A

PS. Luithan jo eilen julkaistun making of -postauksen hyllyn rakentamisesta tästä.

11 comments:

  1. On kyllä tyylikäs ja vaikuttaa erittäin käytännölliseltä myös.

    ReplyDelete
  2. Vau, on kyllä vaan upea!!!! Hienol näyttää ja nuo on varmasti todella käytännölliset.

    ReplyDelete
  3. Aivan mahtavan upeasti toteutettu - kuten kaikki muutkin projektit asunnossasi - ihailen kovasti!! Olet taitava ja kekseliäs.:) Mistä nuo hienot pistorasiat ovat..? Entä miten asensit ledinauhan, pätkäisitkö sitä osiin vai miten? Tarkemmatkin rakennusohjeet olisivat tarpeen! Itsekin olin miettinyt jotain vastaavan tyyppistä ratkaisua.
    terkuin,T

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon sulle ja edellisille kommetoijille! :) Tarkoitatko siis pistorasioita vai noita läpivientejä? Pistorasiat on Impressivo-sarjaa ja läpivientejä myy ainakin keittiökalusteliikkeet. Ledinauha on kolmessa osassa, niitä on todella helppo pätkiä osiin ja kytkeä yhteen. Hyllykön rakennetta näkyy vähän tuossa edellisessä making of -postauksessa mutta kysy vaan jos jotain tulee mieleen! :)

      Delete
  4. Tosi upee lopputulos ja kaiken vaivan väärti, Iso peukku!

    ReplyDelete
  5. Sika makee! Varsinkin tuo sähköjohtojen piilovienti on ihan huippu idea, ei johtoja koskaan halua katsella ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Nimenomaan, ei olisi kauheen kivan näköinen jos roikkuisivat tuota seinää pitkin alas.. :D

      Delete
  6. Mahtavan näköinen ja selvästi huolella toteutettu projekti. Osaan kuvitella kuinka paljon tuohon yksikertaisen näköiseen rakennelmaan on mennyt aikaa ja vaivaa :)

    ReplyDelete
  7. Aivan mielettömän hyvin toteutettu, oot tosi lahjakas. Arvostan suuresti!

    ReplyDelete
  8. Wau! Ihan superhieno!

    -U

    ReplyDelete