Makuuhuoneen muutos kiviseinällä

Sängyn takaseinä kaipasi uudistusta. Vinosti mustaksi maalattu seinä oli hauska idea, mutta kaikkeen kyllästyy. Ja toiset kyllästyy nopeammin. Uudeksi taustaseinäksi olisin halunnut monista julkisista tiloista inspiroituneena rakentaa eripaksuisista rimoista muodostuvan mustan kolmiuloitteisen koristeseinän, mutta kun laskin miten paljon puuta siihen kuluisi, päätin unohtaa idean ja totetuttaa sen myöhemmin vaikka sängynpäädyn muodossa. 

Halusin kuitenkin jotain rosoista pintaa pelkän värin sijasta. Valitsin lopulta valkoisen hiertopinnoitteen. Valkoisen siksi, koska muita värejä ei olisi saanut kuin tilaamalla ja haluan kaiken heti.. Myöhemmin tuon voi maalata ohuella maalilla vaikka harmaaksi muiden seinien sävyyn. 

Hiertäminen on helppoa, kun sen tekee betoniseinälle. Kiiltävän maalatun kipsiseinän hiertäminen ei ollutkaan enää niin hauskaa. Laasti ei välillä millään suostunut tarraamaan seinään ja kärsivällisyys oli koetuksella. Onneksi tuo pysyy sekoituksesta pari tuntia käyttökelpoisena ja ehdin saamaan seinän valmiiksi. 





Kaivoin kaapeista vähän vanhoja tyynynpäällisiä ja yhden uudenkin ostin. Makuuhuoneessa on nyt vaalea tunnelma, ei liioin värejä muttei mustavalkoistakaan.












Makkarista tuli muutoksen jälkeen ehkä vähän entistä valoisampi. Iltavalaistuksessa seinä näyttää todella hyvältä kun pinnan varjot tulevat esiin. Aionkin tulevaan sängynpäätyyn kehittää jonkinlaisen tunnelmavalaistuksen.



3 comments:

  1. Hieno tuli seinästä!
    Ajatteleppa miten hienoa on, kun osaat itse kaikkea tehdä...tuonkin sienän laittaminen olisi varmasti ollut kallista puuhaa, jos olisit sen joutunut vieraalla teettämään..:)

    ReplyDelete
  2. Sun kämppä on kyllä tosi kiva, tykkään :)

    ReplyDelete
  3. Meillä on takkaseinä hierretty, samoin kylppärissä pari seinää. Hienoa jälkeä saa aikaiseksi.

    ReplyDelete