Ihana tuoli & olohuoneen uudet jutut



En ole julkaissut olohuoneesta mitään pitkään aikaan, vaikka sinne on tullut kaikenlaista uutta. Olen ihastunut isoihin viherkasveihin, ja tämä peikonlehti on nyt tähän mennessä suurin. Jonkin isomman voi ostaa sitten kun on tämän pitänyt hengissä vähän aikaa.. ;) 

Ja sitten.. Joitakin viikkoja sitten Helsingissä järjestetystä jokavuotisesta Design Marketista löytyi uloskantohintaan tämä ihana Eamesin wire-tuoli, joka istuu kivasti olkkarin muiden kalusteiden joukkoon. Oikeastaan en itse sitä löytänyt, vaan eräs toinen sisustushullu sen osti ensin itselleen kun oli tapahtumassa heti aamulla. Kannoin tuolin hänen kaverinsa autoon ja lähdettiin kahville. Koko loppupäivän harmittelin kun jäin tyhjin käsin, vaikka tapahtumaan meninkin "ja mitään en osta"-asenteella. Seuraavana aamuna tämä ihana ihminen sitten ilmoitti voivansa myydä tuolin minulle, sillä hän oli ostanut kaveriltaan vielä mieluisamman tuolin. Lähdin heti iltapäivällä hakemaan tuolin uuteen kotiin, edellisessähän se oli ehtinyt olemaan vajaan vuorokauden. :D



Tuolin viereinen Anno-pöytä löytyi eräästä konkurssimyynnistä ja menee vahingossa potkaisemalla hienosti nippuun..



Nyt näkyy paljon viherkasveja näissä koreissa. Oman korini halusin mustana, se sopii hienosti tuohon vaneritasolle.



Montakohan metriä huonekaluputkea täältä löytyy?





Kivaa loppuviikkoa, palaan seuraavaksi lediasioissa ja keittiökin on kokenut vähän pikkuremonttia.. :)
- A

16 comments:

  1. Vau, näyttääpä upealta! Taitavasti sisustettu :)

    ReplyDelete
  2. Oi, niinpäs onkin! Tuoli on siis todella fantastinen ja muutenkin ihanan selkeä sisustus.

    ReplyDelete
  3. Ihana tuoli! Ja siis tosi hyvin oot saanut tuon peikonlehden rehottamaan, pisteet sulle! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Se nyt rehottaa vielä kun on jokin aika sitten kaupasta tuotu.. :)

      Delete
  4. Todella kaunis tuo tuoli! Sopisi hyvin meidän pieneen olohuoneeseen...kunhan kantaisin ensin ulos vanhan tuolin..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tänne taas ei mahdu enää ainuttakaan tuolia lisää.. :D

      Delete
  5. Upea sisustus! Täälläkin viikko sitten, hankin isomman peikonlehden uuteen asuntoon. :)

    ReplyDelete
  6. Ihana tuoli! Ja ai että mä tykkään tästä sun industrial henkisestä tyylistä :)

    ReplyDelete